Etusivulle Ilmoitustaulu avautuu uuteen selainikkunaan Ajankohtaista-arkisto Seura-asut Yhteistyökumppanit ja muut tärkeät linkit Sivukartta
Yhteystiedot Seuran toiminta Joukkuetoiminta Luistelukoulu Talkootyövoimaa tarjolla

Arvot

Toiminta Nuori Suomi Sinettiseurana

Toiminnassaan Haukat on sitoutunut Nuori Suomi -ideologiaan. Se tarkoittaa, että

  • Seura pitää huolta jokaisesta mukana olevasta lapsesta ja nuoresta.
  • Toiminnassa lähtökohtana ovat lasten ja nuorten omat toiveet, kyvyt ja innostus.
  • Ohjaamis- ja valmennustyön päämääränä on paitsi harrastajien liikunnallisten valmiuksien ja lajillisten taitojen monipuolinen kehittäminen myös heidän kasvun ohjaus vastuuntuntoisiksi yhteiskunnan jäseniksi.
  • Lapsia ja nuoria kohdellaan tasapuolisesti suorituksista riippumatta.

Näiden arvojen toteuttamiseksi seuran kaikissa ikäryhmissä nuorimmasta vanhimpaan harrastamisen halutaan täyttävän seuraavat laatukriteerit:

  • Kaikkien halukkaiden saavutettavissa
  • Jokaisen omat lähtökohdat huomioivaa
  • Hauskaa
  • Monipuolista
  • Onnistumisen elämyksiä tuottavaa
  • Haasteellista
  • Oikeudenmukaista
  • Reilua
  • Yhdessä tekemistä

Tunnustuksena laadukkaasta nuorisotyöstään Haukoille on myönnetty Nuori Suomi Sinettiseuran asema jääkiekkojaostolle vuonna 1997 ja ringettejaostolle 2007. Tämä velvoittaa seuraa kehittämään jatkuvasti toimintansa sisältöä ja laatua em. arvojen pohjalta. Oikeasuuntaisen kehityksen varmistamiseksi Haukat kouluttaa kaikki vastuuohjaajansa ja -valmentajansa Suomen Jääkiekkoliiton järjestämissä koulutusohjelmissa. Laji- ja siihen liittyvää Nuori Suomi -toimintaa ohjaavat ja kehittävät seuran valmennus- ja junioripäälliköt.



yhteystiedot