Ikäluokat luistelu- ja kiekkokouluissa. MUKANA LAPSI-AIKUINEN RYHMÄ!
Julkaistu: 21.06.2017 00.00

Ikäluokat luistelu- ja kiekkokouluissa. MUKANA LAPSI-AIKUINEN RYHMÄ!

HAUKKAKOULUT

Luistelu- ja kiekkokoulut on tarkoitettu noin 3-9 vuotiaille lapsille.

Ryhmäjako

Haukkakouluihimme voivat ilmoittautua pojat ja tytöt! Luistelu- ja kiekkokoulumme toimivat jäällä useassa eri ryhmässä osaamistason mukaan. Tämä takaa jokaiselle osallistujalle yksilöllisempää ohjausta, enemmän suorituksia jäällä ja mahdollisuuden toimia luistelutaidoiltaan ja osaamistasoltaan samantasoisten lasten kanssa.

Lapsi-aikuinen ryhmä (n. 3-5 vuotiaat)

Tähän ryhmään kuuluvat tutustuvat aivan ensimmäisiä kertoja luistelun ihmeellisyyksiin yhdessä oman aikuisen kanssa, Aikuinen on mukana auttamassa ja tuomassa turvaa jäällä. Ohjaajat ohjaavat leikit ja aikuiset osallistuvat leikkeihin yhdessä lasten kanssa. Taitojen karttuessa lapsia ohjataan seuraaviin ryhmiin jäällä.

Luistelukoulu (n. 4-6 vuotiaat)

Tähän ryhmään kuuluvat tutustuvat ensimmäisiä kertoja luistelun ihmeelliseen maailmaan. Jäällä on ryhmiä myös kehittyneemmille luistelua opetteleville lapsille. Jäällä käytetään eri apuvälineitä luistelun opetteluun. Luistelun opettaminen jäällä pyritään toteuttamaan leikkien, pelien ja kilpailuiden kautta innostavassa lapsenomaisessa ilmapiirissä!

Kiekkokoulu (n. 5-9 vuotiaat)

Tähän ryhmään kuuluvat pääsevät jo luistimilla sujuvasti eteenpäin ja ovat halukkaita jääkiekon alkeiden opetteluun. Luistelun ja jääkiekon alkeiden opettaminen jäällä pyritään toteuttamaan leikkien, pelien ja kilpailuiden kautta innostavassa lapsenomaisessa ilmapiirissä!

Ringettekoulu (n. 5-9 vuotiaat)

Tähän ryhmään kuuluvat pääsevät jo luistimilla sujuvasti eteenpäin ja ovat halukkaita ringeten alkeiden opetteluun. Luistelun ja ringeten alkeiden opettaminen jäällä pyritään toteuttamaan leikkien, pelien ja kilpailuiden kautta innostavassa lapsenomaisessa ilmapiirissä!

Lisää tietoa:

Haukkojen ringeten valmennuspäällikkö Emmi Öystilä (emmi.oystila@juniorihaukat.net / 044-7678725)

Haukkojen junioripäällikkö Toni Mustonen (toni.mustonen(at)juniorihaukat.net / 044-7177651)

Jääurheiluseura Haukat ry

Seutulantie 14, 04410 Järvenpää

Y-tunnus: 0494623-1