Jääurheiluseura Haukkojen pitkäaikainen junioripäällikkö Toni Mustonen vetää kesälomakauden jälkeen ylleen Suomen jääkiekkoliiton pelipaidan. Toni on valittu liiton etelän alueen aluevalmentajaksi, joten jääkiekkoammattilaisura jatkuu valtakunnan pääpaikalla.
Tonia pääsee jatkossa edelleen tapaamaan myös Järvenpäässä ja muilla alueen halleilla, sillä aluevalmentajan toimenkuvaan kuuluu lasten ja nuorten urheilun kokonaisvaltaisen valmennustoiminnan kehittäminen sekä valmentajakoulutuksen kehittäminen ja toteuttaminen yhteistyössä seurojen kanssa.
Reilusti yli kymmenen yhteisen vuoden jälkeen Haukka-perheessä kaikki tuntevat Tonin ja Toni tuntee kaikki, joten joudumme luopumaan mainiosta seuratyön pelintekijästä ja sekä harrastajat että heidän vanhempansa hurmanneesta luottomiehestä.
Uusi pesti on totta kai hieno jatkoaskel Tonin uralla, joten Haukat kiittää mitä lämpimimmin Tonia yhdessä luistelluista vuosista, tuhansista upeista kiekkokokemuksista kaukalossa ja sen ulkopuolella sekä suurenmoisesta lasten ja nuorten hyväksi tehdystä kasvatustyöstä. Ynnä luultavasti omituisimmasta mailan tupesta millään jäähallilla ikinä… Tsemppiä ja laukauksia, Toni!
Jääurheiluseura Haukat ry:n puolesta
Juha Mäkinen
puheenjohtaja
05.05.2025 09.09 | #kuhalähteeliikkeelle kilometrien ilmoittaminen |
30.04.2025 09.40 | Seuran päättärit |
29.04.2025 11.47 | #kuhalähteeliikkeelle Unelmien liikuntapäivä 10.5. |
24.04.2025 16.04 | F-junioreiden päätösturnaus Järvenpäässä |
23.04.2025 14.33 | Peak Fysio koulutus valmentajille |
22.04.2025 08.00 | Seuran kevätkokous |